Kesätervehdys #Uuttakoulua -hankkeesta

28.06.2019

#Uuttakoulua -hankkeeseen on ilmoittautunut lähes 50 koulua. Kehittämistyöskentelyyn on lähdössä mukaan 16 johto- ja kehittämisryhmää ja 15 erilaista hyvinvointiryhmää. Muutamat koulut tulevat osallistumaan Opetushallituksen Kiihdyttämö-työskentelyyn. Hankkeen aikana toteutetaan neljä erilaista valmennus- ja kehittämisohjelmaa yhteistyössä Synesis Oy:n ja Positiivinen CV Oy:n kanssa. Valmennus- ja kehittämisohjelmiin osallistuvien aloitustapahtuma on 11.9.2019 Aalto yliopistossa. Hankekuntien sivistystoimen johdolle, rehtoreille, vaikuttajille ja asiantuntijoille järjestetään alueellinen konferenssi 12.11.2019 Järvenpää-talolla. Tilaisuuden tulee avaamaan opetusministeri Li Andersson. Samana iltana vietetään Maailman suurinta vanhempainiltaa.

Hankkeessa toteutetaan kaksi tutkimusta. Lisäksi alueilla toteutetaan kuusi osaamislabraa, joihin ovat tervetulleita kaikki hankekunnissa työskentelevät opettajat, rehtorit ja asiantuntijat. Sivistystoimenjohtajat kokoontuvat säännöllisesti pohtimaan tulevaisuuden oppimisen kehittämistä Uudellamaalla. Päätämme hankevuoden yhteiseen alueelliseen tapahtumaan toukokuussa 2020. Kunnille on jaettu määräraha hankkeen toteuttamiseksi, ja elokuussa koulutyön alkaessa kaikki on valmista yhteistyön käynnistämiseksi.

Koulujen aloitellessa toimintaansa toteutamme yhteistyössä Vanhempainliiton kanssa palvelumuotoiluprojektin, jossa kartoitamme Uudellamaalla asuvien vanhempien kouluun liittyviä toiveita ja tarpeita. Haastattelemme vanhempia ja toteutamme heidän kanssaan muotoilutyöpajan ratkaisujen ideoimiseksi esiinnousseisiin tärkeisiin aiheisiin. Projektin tuloksia esitellään hankkeen aikana, ja ratkaisuideat ovat vapaasti sekä kuntien että koulujen käytettävissä.

Hankkeeseen osallistuvien kuntien alueella asuu yli 50 000 peruskoululaista, joten muodostamme merkittävän lasten ja nuorten oppimis- ja elinympäristön Uudellamaalla. #Uuttakoulua -hanke tarjoaa mahdollisuuden ammatilliselle oppimiselle, verkostojen muodostamiselle ja uudenlaisten tulevaisuuden aloitteiden muotoilemiselle. Verkostot tekevät meistä vahvempia ja osaavampia. Tehkäämme työmme mahdollisuuksia näkyväksi. #Uuttakoulua -hankkeessa on lupa innostua yhdessä!

Minna Lumme

Projektipäällikkö

#Uuttakoulua -hanke

Etunimi.sukunimi@tuusula.fi

040 314 3424

65427984_2240819362915129_4984225928289714176_n 

Takaisin