Vastuu tulevaisuuden koulusta on aikuisten yhteinen

11.11.2019

Opetushallituksen pääjohtajan Olli-Pekka Heinosen mukaan koulua ei ole ilman vanhempia

Koulun arvostus on vahvaa. Peruskoululaisten vanhemmat arvostavat Uudellamaalla laadukasta ja ajantasaista opetusta ja luotettavia aikuissuhteita, mutta myös sopivaa ihmisen kokoista koulu- ja luokkakokoa, koulumatkan ja koulun turvallisuutta sekä koulun sijaintia. 

Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen muistuttaa, että ei ole vanhempia ja perheitä ilman koulua, eikä koulua ilman vanhempia ja perheitä. Järvenpäässä tiistaina 12.11. #Uuttakoulua-hankkeen konferenssissa puhuva Heinonen sanoo, että vastuu uusien sukupolvien kasvattamisesta ja kouluttamisesta on aina kaikkien aikuisten yhteinen. 

Heinonen kuitenkin myötää, että tehtävä ei ole helppo. - Tulevaisuus on epävarma ja ennakoimaton, ja muuttuvat tilanteet ja nopeutuva muutos haastavat päivittäin vakiintuneet ajattelu- ja toimintatavat.

16 uusmaalaisen kunnan muodostaman #Uuttakoulua-hankkeen yhtenä tavoitteena on vahvistaa avointa ja yhteisöllistä toimintakulttuuria koulujen ja vanhempien kesken. Hankkeen päätapahtumassa Järvenpäässä pohditaan, mihin suuntaan koulun kehittämistä pitäisi viedä ja johtaa, jotta se toteuttaisi tehtäväänsä parhaalla mahdollisella tavalla. 

Konferenssissa oman näkökulmansa aiheeseen Heinosen lisäksi tuovat professori Jouni Välijärvi Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksesta, rehtori Tapio Lahtero Helsingin yliopistosta, erityisasiantuntija Esa Iivonen Mannerheimin Lastensuojeluliitosta, tutkimusjohtaja Harri Laihonen Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulusta, apulaisprofessori Venla Bernelius Helsingin yliopistosta, tutkija Heidi HuillaHelsingin yliopistosta sekä tekniikan tohtori, arkkitehti Anne Stenros. Konferenssin avaa opetusministeri Li Andersson.

Aiheina ovat muun muassa peruskoulun tulevaisuuden näkymät oppimistulosten valossa, perusopetuksen johtamisen haasteet, tasa-arvoinen koulu ja eriarvoistuva kaupunkikehitys sekä tulevaisuuden kaupunkiympäristöt.

#Uuttakoulua-konferenssi järjestetään Järvenpää-talolla (Hallintokatu 4, Järvenpää) tiistaina 12. marraskuuta klo 9-16.

Lisätiedot #Uuttakoulua-hankkeesta ja konferenssista: projektipäällikkö Minna Lumme, puh. 040-314 3424, minna.lumme@tuusula.fiwww.uuttakoulua.fi

Takaisin