Elokuun uutiskirje

10.08.2020

Kesän kääntyminen lopuilleen tarkoittaa palaamista töihin ja kouluihin. Toivottavasti olette saaneet levätä, ladata akkuja ja viettää aikaa läheisten kanssa. Rajoitukset ja niiden löysentyminen ovat vaikuttaneet kesään ja tulevat vaikuttamaan myös tulevaan syksyyn ja lukuvuoteen. Emme tiedä, millainen lukuvuodesta tulee. Kouluilta odotetaan muutosvalmiutta, joustavuutta, herkkyyttä havaita ongelmia ja tarjota tukea. Oppilaille ja henkilökunnalle täytyy tarjota turvallinen työympäristö. Opetus tulee lähtökohtaisesti olemaan lähiopetusta, mutta opetushallituksen ohjeiden mukaan alueellisesti voidaan koronatilanteen niin vaatiessa siirtyä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin. Opetuksen järjestäjät tekevät linjaukset poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä sekä etäyhteyksiä hyödyntävästä opetuksesta, oppimisen tuesta, palveluista ja etuuksista. (https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/perusopetuksen-jarjestaminen-182020-alkaen)

Epävarma tilanne vaikuttaa myös #Uuttakoulua-hankkeen toimintaan. Kunnille jaetun rahoituksen käyttöaikaa on jatkettu 15.11.2020 saakka ja rahoituksen käyttömahdollisuuksia on laajennettu hankkeen teemoihin liittyvien koulutuspalveluiden ostoihin. Sijaismäärärahaa kannattaa hyödyntää nyt vapauttamalla opettajia opetustyöstä suunnittelu- ja kehittämistyöhön sekä osaamisen jakamiseen mahdollisuuksien mukaan.

30.11.2020 mennessä tarvitsemme kunnista talousraportit, pääkirjanotteet sekä koosteet omarahoituksen toteutuksesta ja keräyksestä. Talousraporttiin tulee eritellä kulut myönnettyjen luokitusten mukaan (sijaiskulut, materiaalit, matkakulut sekä palveluostot).

#Uuttakoulua-hanke järjestää työpajoja kehittämisryhmille Lohjalla 9.9. ja 4.11. klo 9-15 ja Tuusulassa Kellokoskenkoululla 10.9. ja 5.11. klo 9-15 sekä johtoryhmille 8.9. ja 3.11. klo 9-15 Tuusulassa Kellokosken koululla. Työpajojen tavoitteena on kehittämis- ja johtoryhmätyöskentelyn ja ryhmien kehitystehtävien edistäminen #Uuttakoulua-hankkeen verkostossa. Ilmoittautuminen on ryhmäkohtainen ja jatkuu 28.8. saakka linkeistä

kehittämisryhmät: https://forms.gle/7qyDjtyeiFiypLFW6  
johtoryhmät: https://forms.gle/Pz6hGjmqt93H4mdv7

Hankkeen kirja Tehdään yhdessä #Uuttakoulua Vi gör tillsammans en ny skola on toimitettu jokaiselle hankekunnan koululle ja luettavissa sähköisenä https://ejulkaisu.grano.fi/grano/tehdaanyhdessauuttakoulua. Kirjaa jaetaan myös syksyn tilaisuuksissa. Kirjaan on koottu hankkeen teemoihin liittyviä artikkeleita hankkeen luennoitsijoilta, kouluttajilta, yhteistyökumppaneilta sekä kehittäjiltä.

#Uuttakoulua-hankkeen oppilaille suunnattu Tehdään yhdessä #Uuttakoulua -Vi gör tillsammans en ny skola osaamisfestarit siirretään Billnäsin ruukista Raaseporista Vantaan Heurekaan 16.9. klo 9-14. Turvallisuusrajoituksista johtuen ohjelmaa on muokattu hieman. Kohderyhmäksi on valikoitunut oppilaskunnat ja niiden ohjaavat opettajat. Mikäli nykyiset rajoitukset pysyvät, tilaan mahtuu turvaväleillä 7 hlö/ kunta. Teemana on oppilaiden osallistaminen koulun kehittämiseen vahvuuksien kautta. Oppilaat ja oppilaskunnan hallitusten ohjaavat opettajat pääsevät suunnittelemaan oman koulunsa vahvuuksien kehittämistä. Tilaisuus voidaan tarvittaessa toteuttaa myös etäyhteyksin. Hanke tarjoaa aamupalan ja lounaan Tiederavintolassa. Ilmoittautumiset kuntacoachien kautta 28.8. mennessä.

#Uuttakoulua-hankkeen päätöstilaisuus Iloista #Uuttakoulua -Kehittämisen satoa on Heurekassa Vantaalla 28.10. Sinne ovat tervetulleita kaikki opetus- ja kasvatusalan toimijat. Tilaisuudessa kerätään hankkeen satoa kouluun kiinnittymisestä, sidosryhmien ja oppilaiden osallisuudesta, positiivisesta kasvatuksesta sekä systeemisestä kehittämisestä. Puhujina on hankkeen luennoitsijoita, yhteistyökumppaneita sekä kehitystyöhön osallistunutta kouluväkeä.

Kaikissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa noudatamme vallitsevia turvallisuusmääräyksiä. Mikäli rajoitukset kokoontumisista eivät mahdollista tilaisuuksia tai työpajoja, pyritään ne järjestämään etäyhteyksin.

#Uuttakoulua-hankkeella on menossa useampia tutkimuksia. Helsingin yliopiston koulutuksen arviointikeskuksen (HEA) väliraportti opettajien ja rehtoreiden käsityksistä koulun johtajuudesta, johtamisjärjestelmistä sekä koulun kehittämistyöstä on kokonaisuudessaan liitteenä ja tiivistelmä luettavissa kotisivuilta /tiedotepalsta/show.tmpl?id=7242&sivu_id=9058. Syyskuussa jatkuu aineistonkeruu tähän vaikuttavuustutkimukseen ja loppuraportti julkaistaan tammikuussa 2021.
HEA on toteuttanut yhteistyössä Tampereen yliopiston kanssa myös tutkimuksen etäopetuksen onnistumisista ja oivalluksista. Sen ensitulokset valmistuvat elokuussa ja kattavampi kooste syyskuussa. Lisäksi positiivisesta pedagogiikasta on valmistumassa vaikuttavuustutkimus ja kaksi opiskelijaa valmistelevat graduja #Uuttakoulua-hankkeeseen liittyen.

Lukuvuodesta 2020-2021 tulee varmasti mielenkiintoinen ja antoisa. Panostetaan hyvinvointiin; kohtaamisiin, kannustamiseen ja tukemiseen. Pyritään antamaan jokaiselle oppilaalle mahdollisuuksia edetä omassa elämässään. Toivon teille voimia haasteelliseen tilanteeseen, mutta myös työniloa oppimisesta ja koulutuksen kehittämisestä.

Hyvää lukuvuotta 2020-2021!

Yhteistyöterveisin

Heidi  Zopf
projektipäällikkö
#Uuttakoulua-hanke

Takaisin