Peruskoulu voi tarjota muutakin kuin maailman parasta opetusta

27.09.2020

Kansainvälisesti mainetta niittänyt peruskoulumme luo vankan pohjan koko koulutusjärjestelmälle ja Suomen kilpailukyvylle tietoyhteiskunnassa. Kansallinen sivistys ja laadukas koulutus ovat suomalaisen peruskoulun merkityksen ja arvostuksen keskeisiä lähtökohtia. Koulujen merkityksellisyys ei kuitenkaan kulminoidu ainoastaan koulutukseen, vaan kouluilla voi olla varsinkin paikallisella tasolla huomattavasti moninaisempi merkitys, kuin mitä on totuttu ajattelemaan. Koulu voi kommunikoida ympäristönsä kanssa muutenkin, kuin vain lasten kouluttamisen kautta.

Monet koulut tarjoavat tiloja erilaiselle vapaa-ajan aktiviteeteille, kuten harrastuksille, yhdistystoiminnalle ja vapaalle sivistystyölle, ja palvelevat siten laajaa joukkoa alueen toimijoita. Myös muut kuin lapsiperheet voivat hyötyä lähikoulun olemassaolosta. Koulun välilliset merkitykset ja vaikutukset alueelle ja sen asukkaille voivat olla vieläkin merkittävämpiä, joskin niitä on haastavaa dokumentoida ja ne jäävät siksi useammin huomaamatta.

Viimeaikaisessa koulutuksen tutkimuksessa onkin pyritty lisäämään ymmärrystä koulujen ja niitä ympäröivien alueiden monitasoisesta vuorovaikutuksesta. Eri tieteenaloilta tulevien koulutuksen tutkijoiden keskuudessa vallitsee yksimielisyys siitä, että kouluilla on positiivisia vaikutuksia lähialueidensa kokonaiskehitykseen. Lähikoulujen on todettu vaikuttavan positiivisesti muun muassa alueen talouteen, palvelurakenteeseen ja sosiaaliseen elämään. Lisäksi koulut voivat vahvistaa ihmisten ja heidän asuinalueidensa välistä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja paikallisen identiteetin kehittymistä. Koululla voi olla keskeinen rooli myös paikallisen kulttuurin luojana ja ylläpitäjänä.

Koulu voi siis vaikuttaa keskeisesti siihen, millaiseksi ihmiset kokevat oman asuinympäristönsä. Koulun luomat mielikuvat alueesta sekä vaikutukset koettuun asuinviihtyvyyteen saattavat vaikuttaa ihmisten muuttopäätöksiin ja siten koko alueen elinvoimaisuuteen.

Koulut paikallisen kehityksen keskiössä

Paikallisten ihmisten lähikoululleen antamia merkityksiä on tutkittu Suomessa lähinnä pienissä maaseutujen kyläkouluissa, joihin on kohdistunut valtavasti lakkautuspaineita jo vuosikymmenien ajan. Tyypillinen mielikuva maaseudun kyläkoulusta on koulu kylän ”sykkivänä sydämenä”, joka toimii alueen eri-ikäisten asukkaiden luontevana kohtaamispaikkana ja vapaa-ajan toiminnan aktiivisena keskuksena. Tarina lakkautettujen koulujen myötä kuihtuvista kylistä on tuttu niin Suomessa kuin myös muissa kaupungistuvissa vähenevän väestön maissa.

Toisaalta, maailmalta löytyy useampi esimerkki, joissa alueiden väestön vähenemisen ja elinvoimaisuuden heikkenemisen kierre on saatu katkaistua juuri koulutuksen kehittämisen ja palvelumuotoilun avulla. Esimerkiksi Saksassa pienessä Mittelangelnin kunnassa onnistunut kehittämishanke nosti koulutuksen kunnan tärkeäksi vetovoimatekijäksi. Laadukkaista koulutuspalveluista tuli keskeinen osa koko kunnan brändäystä ja identiteettiä, mikä houkutteli alueelle uusia lapsiperheitä.

Kehittämishankkeiden keskeisenä ideana on tyypillisesti ollut asettaa koulu alueen keskiöön ja tuoda sen ympärille muita julkisen ja kolmannen sektorin tarjoamia palveluita, vapaan sivistystyön toimintaa ja erilaista vapaa-ajan aktiviteetteja. Sen lisäksi, että palvelut keskitetään sijaitsemaan fyysisesti lähelle toisiaan, myös sosiaalisen yhteistyön tiivistäminen eri toimijoiden välillä on avainasemassa. Ei siis vielä riitä, että kunnan sosiaalitoimi tai nuorisotalo sijaitsee koulun lähellä, vaan palveluiden on kyettävä kommunikoimaan tehokkaasti sekä keskenään että niiden käyttäjien kanssa.

Hankkeilla onkin väestötappiokierteen katkaisemisen lisäksi pyritty tarttumaan kunnianhimoisesti myös muihin laajoihin yhteiskunnallisiin haasteisiin, kuten koulutuksen tasavertaiseen saavutettavuuteen, koulupudokkuuteen ja sosiaaliseen segregaatioon. Tavoitteena on, että alueen asukkaiden olisi helppo hakeutua tarvitsemiensa palveluiden pariin, joiden avulla voidaan ehkäistä alueen negatiivista sosiaalista kehitystä. Yhtenä tärkeänä aspektina kehittämishankkeissa on tyypillisesti ollut alueiden yhteisöllisyyden vahvistaminen.

Paikkaperustaisuus alueiden kouluvetoisen kehittämisen lähtökohtana

Koulujen ja yhteisöjen tiivis vuorovaikutus ei synny sattumalta, vaan se pitää rakentaa. Vuorovaikutussuhteen ylläpitäminen vaatii huolellista suunnittelua, aktiivisuutta ja jatkuvaa kehittämistä. Koska peruskoulut eivät ole homogeeninen joukko kansallisen kouluverkon toimipisteitä, vaan jokaisen koulun suhde ympäröivään yhteisöön on omanlaisensa, kehittämistä on tehtävä paikallisista lähtökohdista. Tietyssä paikassa hyväksi havaittu toimintamalli ei ole yleispätevä, eikä sitä voida sellaisenaan siirtää ympäristöstä toiseen alueiden paikallisten eroavaisuuksien vuoksi.

Kansallinen koulutuspolitiikka saa nykyisin paljon vaikutteita kansainvälisistä suuntauksista, joita sovelletaan maakohtaisesti. Viimeaikaiset koulutuspoliittiset uudistukset ovat olleet monissa länsimaissa samansuuntaisia, ja kansalliset koulujärjestelmät ovat muuttuneet keskenään yhdenmukaisemmiksi. On esitetty, että koulutuksen globaalin yhdenmukaistumisen seurauksena koulut ovat eristäytyneet paikallisista yhteisöistä, ja yhteisöt kouluista. Viime aikoina onkin alettu uudelleen peräänkuuluttaa koulujen paikallisten merkitysten huomioimisen tärkeyttä.

Koulujen paikallisen todellisuuden monimuotoisuuden tunnistavaa näkemystä, jossa sosiaalinen, fyysinen, historiallinen ja kulttuurinen ympäristö ymmärretään osana koulua, ja vastavuoroisesti koulu osana tätä ympäristöä, kutsutaan paikkaperustaiseksi lähestymistavaksi. Usein paikkaperustaisen koulutuksen ajatellaan olevan osa laajempaa liikettä, jossa paikallisuuden merkityksellisyyttä halutaan korostaa uudelleen globaalissa ja digitaalisessa ajassa.

Paikkaperustaisessa lähestymistavassa keskeistä on ensinnäkin tunnistaa, että jokaisessa paikassa on ainutlaatuinen yhdistelmä erilaisia pääoman muotoja, kuten luonnonresursseja, sosiaalista pääomaa, kulttuuria, perinnettä, tahtotilaa ja infrastruktuuria. Erilaisista resursseista syntyy oleellisia eroja paikkojen välillä, jotka voivat johtaa myös erilaisiin lopputuloksiin tiettyjen
toimenpiteiden suhteen.

Toisekseen, paikkaperustaisuus lähtee siitä ajatuksesta, että kehittämistä on tehtävä paikalliseen tietoon tukeutuen. Paikallinen tieto rakentuu tietyssä paikassa arkeaan elävien ihmisten hiljaisesta tiedosta ja omista kokemuksista. Sen avulla voidaan ymmärtää paikallisen elämän vivahteita, joita rakenteelliset määritelmät eivät kykene kuvaamaan. Keskiössä on ajatus siitä, että paikalliset toimijat ja asukkaat tuntevat parhaiten paikalliset olosuhteet.

Palvelujen laatu ja tehokkuus riippuvat pitkälti siitä, miten palvelut sopivat juuri siihen ympäristöön, jossa niitä tarjotaan. Yksi muotoilu tietystä palvelusta voi toimia hyvin yhdessä ympäristössä, mutta olla täysin kyvytön vastaamaan tarpeisiin toisaalla. Siksi paikallisen tiedon hyödyntäminen palvelujen kehittämisessä on tärkeää. Palvelujen kehittäminen ei kuitenkaan onnistu yksistään paikallisen tiedon varassa, vaan ylemmän tason toimijoiden paikasta riippumaton tieto ja osaaminen yleisistä periaatteista ja käytännöistä tulee yhdistää paikallisten kokemustietoon.

Paikallinen informaatio voi auttaa ymmärtämään paikallisten ja laajempien yhteiskunnallisten ilmiöiden yhteyksiä, ja toisaalta myös vähentää stereotyyppisiä mielikuvia tietynlaisten alueiden haasteista. Kehittämisen tulee lähteä kunkin alueen ja koulun todellisista tarpeista niin maaseuduilla kuin urbaaneillakin alueilla. Uudenlaisia rooleja kehittämällä suomalainen peruskoulu voi tarjota huippulaadukkaan koulutuksen lisäksi myös toimivampia asuinalueita ja vahvempia yhteisöjä, edistäen siten entistäkin tehokkaammin tasa-arvon ja hyvinvoinnin toteutumista koko yhteiskunnassa.

Pauliina Hongisto
Ihmismaantieteen maisteriopiskelija
Helsingin yliopisto

Takaisin