Positiivista pedagogiikkaa kouluarjessa
16.03.2020
Parhaita hetkiä ovat ne, jolloin iloitsemme, innostumme ja luomme yhdessä. Jotta näitä hetkiä olisi arjessa mahdollisimman paljon, tulee meitä ympäröidä turvallinen ja hyväksyvä ilmapiiri. Ajattelenkin, että oppimisen edellytyksenä on aina lopulta se hyvä olo, joka pohjautuu myönteiseen ilmapiiriin, myönteiseen minäkuvaan ja siten ilon tunteeseen.
Positiivinen pedagogiikka on pedagoginen suuntaus, joka keskittyy oppilaan hyvinvoinnin vahvistamiseen positiivisen ympäristön ja läsnäolon avulla. Hyvää etsitään ja se sanotaan ääneen. Kiinnitetään huomiota onnistumisiin epäonnistumisten sijaan. Etsitään oppilaan vahvuuksia, tunnistetaan ja hyödynnetään niitä. Havaitaan ja sanotaan ääneen ne hetket, jolloin on hyvä olla. Tavoitteena ja pyrkimyksenä on lisätä niitä parhaita hetkiä, jolloin iloitsemme, innostumme ja luomme yhdessä. Juuri niitä hetkiä, jotka tekevät opettajuudesta timanttia.
Syksyllä 2019 pääsin yhdessä kahden muun koulumme opettajan kanssa mukaan #Uuttakoulu –hankkeen vahvuuspedagogiikkalinjalle. Innostukseni heräsi välittömästi. Olisiko tässä uusia ajatuksia turvallisen, hyväksyvän, kannustavan ja myönteisen ilmapiirin luomiseen sekä positiivisen minäkuvan rakentamiseen? Olin ehtinyt jo aikaisemmin perehtyä aiheeseen, joten olin kuin kärpäspaperi valmiina ottamassa vastaan kouluttajien näkemyksiä.
Hankkeen aikana tarkoituksenamme on ollut kehittää vahvuuksiin perustuvaa oppimista koulussa. Olemme saaneet koulutusta sekä ohjausta hankkeen puitteissa ja näiden pohjalta olemme saaneet levittää vahvuuspedagogiikan sanomaa omalla koulullamme. Punaisena lankana on ollut ajatus siitä, että positiiviseen pedagogiikkaan perustuva vahvuuspedagogiikka tulisi osaksi koulumme toimintakulttuuria.
Kuten opiskelijan kuuluu, aloitin #uuttakoulua vahvuuspedagogiikka-opintolinjani lukemalla Lotta Uusitalo-Malmivaaran ja Kaisa Vuorisen Huomaa Hyvä! -kirjan takakannen sekä sisällysluettelon. Laitoin Huomaa hyvä! –kortit sekä julisteet luokkani seinälle ja bongailin niistä sopivia sanoja yhdistäen niitä oppilaisiin. Vahvuuspuhe alkoi hiljalleen automatisoitua.
Koulumme oli päättänyt tuoda isosti vahvuuspedagogiikan mukaan kouluarkeen. Ennen ensimmäistä virallista koulutuspäivää pidimme vanhempainillan, jossa muiden aiheiden ohella kerroimme olevamme hankkeessa mukana. Vanhemmat saivat vahvuuskortteja hyödyntäen valita kolme tärkeää vahvuutta, joita he toivoivat koulun huomioivan heidän lastensa arjessa. Esille nousi neljä vahvuutta, jotka valittiin työstettäväksi oppilaiden kanssa kouluvuoden aikana: ystävällisyys, sinnikkyys, ryhmätyötaidot ja oppimisen ilo.
Koulun aulaan onkin tekeillä vahvuusryijy, joka koostuu neljästä vanhempien arvostamasta vahvuudesta. Jokaisesta ystävällisestä teosta, jonka oppilas huomaa toisessa vahvuusryijyyn lisätään yksi punainen solmu. Sinnikkäästä teosta ryijyyn saa solmia sinisen solmun. Yli kymmenentuhannen hyvän huomaamisen eli solmun jälkeen vahvuusryijyyn muodostuu onnea tuova neliapila. Tämä on pitkä prosessi, joka vaatii sinnikkyyttä, mutta usein sinnikkyys palkitaan, tällä kertaa onnenapilalla, sitten joskus.
Lokakuussa 2019 pidimme Huomaa hyvä-viikon, joka toimi lähtölaukaisijana tulevaa vuotta varten. Viikko alkoi koko koulun yhteisellä aamunavauksella salissa ja päättyi koko koulun yhteiseen tapahtumaan, jossa kaikki oppilaat kiertelivät pahvilautanen selässä ja muut kirjoittivat kohteliaisuuksia lautaseen. Edelleen monella oppilaalla on kehulautanen kiinnitettynä pulpetin sisäkanteen.
Heti ensimmäisellä vahvuuspedagogiikka-ohjaustunnilla tunsin olevani aiheen kanssa vahvoilla. Tätähän olin tehnyt. Olin omassa opettajuudessa hyödyntänyt vahvuuksiani: innostusta, huumorintajua ja luovuutta. Sisarusparveni keskimmäisenä luonteestani oli kehittynyt joustava, joten uskoni selvitä elämän tuomista haasteista on aina ollut kova, resilienssiä löytyy. Vahvuuspedagogiikan-ohjaustunnilla päätin, että pyrin vieläkin päättäväisemmin vahvistamaan oppilaiden uskoa ja itseluottamusta sekä ylläpitämään positiivista ilmapiiriä luokassani. Tässä kohden luin Lotta Uusitalo-Malmivaaran ja Kaisa Vuorisen Huomaa Hyvä! -kirjasta sen takakannen ja sisällysluettelon väliin jäävän osuuden.
Napsin tehtäviä Vahvuusvariksen bongausoppaasta ja toteutin niitä viidesluokkalaisilla. Oppilaat etsivät itsestään ydinvahvuuksia sekä kehittämisvahvuuksia, tekivät vahvuuspuun ja kirjoitti vahvuuksiaan paperikäsiin. Kirjoitimme supersankari -kirjoitelmia sekä pienempiä ajatuskuplia, joiden aiheena oli minä parhaimmillani. Kuvataiteessa teimme omat silhuetit ja puhuimme vahvuuksistamme sekä siitä, minkälaisia olemme. Ihmisen biologiassa teimme minä kasvan -projektit, joissa oppilaat koostivat kasvutarinan itsestään. Minä kasvan –projektiin kuului keskustelua vanhempien kanssa, tiedustelua minkälainen olin vauvana sekä pohdintaa tulevaisuudesta: minkälainen olen vuonna 2050. Kaikkeen tähän ja paljon muuhun on liittynyt ajatus: olen arvokas ja ainutlaatuinen sellaisena kuin olen.
Ilman vahvaa yhteisopettajuutta eli myötäinnolla elävää rohkeaa työpariani en olisi pystynyt toteuttamaan kokeiluja. Parhaita hetkiä me opettajatkin koemme silloin, kun iloitsemme, innostumme ja luomme yhdessä. Kiitos työparilleni Anni Simolalle.
Mitä tämä kaikki on tuonut meille? Helpoimmin huomaa ilon, jonka positiivinen pedagogiikka tuo. Luonteenvahvuuksien löytäminen ja niiden sanominen ääneen nostaa herkästi hymyn. Viidesluokkalainen hiljenee, kun hänelle kertoo hänen vahvuuksistaan, katsoo häntä silmiin ja vakuuttaa ainutlaatuisuudesta. On upeaa huomata sädehtivä lapsi, jonka ryhti suoristuu ja pituutta kasvaa muutama sentti, vaikka hieman punastunut pää voisikin kääntyä nopeasti pois. Ehkä se on sitä, kun positiivinen minäkuva vahvistuu.
Mieleen jäävät ne kohtaamiset, joissa oppilas toteaa, ettei hänellä ole vahvuuksia. Ennen ajattelin, että nämä oppilaat ovat valitettavan usein niitä, joilla on muitakin pulmia koulumaailmassa sekä sosiaalisessa ympäristössään. Nyt olen huomannut, etten löydä näiden oppilaiden taustoista yhtäläisyyksiä. Tämän takia pidän tärkeänä lapioida hyvää kaikille.
Oppilaille ei riitä, että kerran etsitään vahvuuksia ja kirjoitetaan ne ylös. Oppilaille ei myöskään riitä, että koulussa yksi opettajat huomaa yhden hyvän hetken ja sanoo sen ääneen. Oppilaat tarvitsevat lapiokaupalla hyvää ja vahvistusta, jotta minäkuva vahvistuisi positiivisesti.
Oppilaat ovat taitavia tunnistamaan kehujen aitouden. Palautteenannon on oltava aitoa. Valheiden sijaan olen keskittynyt luomaan ilmapiirin, jossa positiivisten sanojen viljely on luontevaa ja arkipäivää. Kannustavia lausahduksia ei sano vain opettaja oppilaalle vaan myös luokkakaverit toisilleen. Erittäin tärkeänä näen, että oppilaat huomaavat positiivisen vireen olevan myös aikuisten välillä. Uskon, että julkisesti kollegaansa kannustava ja kehuva aikuisen malli ohjaa oppilasta tämän käytöksessä. Ne aidot hyvän fiiliksen reaktiot, jotka kehuista syntyvät, välittyvät oppilaisiin ja mallintuvat heidän käytökseensä.
Työmme on vielä kesken, eikä #uuttakoulua vahvuuspedagogiikka -opintolinjanikaan ole vielä päätöksessä. Silti voin todeta, että olen saanut uusia ajatuksia turvallisen, hyväksyvän, kannustavan ja myönteisen ilmapiirin luomiseen sekä positiivisen minäkuvan rakentamiseen. Tämä työ ei ole helppo eikä se ole nopeaa, mutta vahvuuskorttien roikkuessa seinällä ja vahvuusryijylankojen pyöriessä pöydällä tiedostan työn tärkeyden. Kortit ja langat muistuttavat siitä, että kaiken takana on lapsi, joka on arvokas ja ainutlaatuinen. Se hänellä on oikeus kuulla.
Kirjoittanut Laura Manninen
Vahvuusryijy valmistumassa