#Uuttakoulua -hankkeen aloitustapahtuma 11.9.2019 Dipolissa

13.09.2019

Keskiviikkona 11.9.2019 vietettiin #Uuttakoulua -hankkeen aloitustapahtumaa Dipolissa Aalto-yliopistossa. Tapahtumaan osallistui yli 200 hankkeeseen osallistuvaa perusopetuksen rehtoria, opettajaa ja kouluhyvinvoinnin ammattilaista. Lämminhenkisessä tapahtumassa oli innostunut tunnelma.  

Hankkeeseen osallistuvat 50 koulua käynnistävät parhaillaan kehittämistoimintaansa tasa-arvoisen perusopetuksen kehittämiseksi. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten yhdenvertaisia oppimismahdollisuuksia Uudellamaalla, ja se on ensimmäinen hankekunnissa tässä laajuudessa toteutettu perusopetuksen kehittämishanke. Siihen osallistuu lähes neljäsosa hankekuntien kouluista. Hankekunnissa käy koulua 55 000 peruskoululaista.  

#Uuttakoulua -hankkeen erityisenä painopistealueena on vahvistaa koulujen uudistumiskyvykkyyttä ja vuorovaikutuskulttuuria. Hankkeessa korostetaan vahvuuksiin perustuvaa oppimista ja erilaisia näkemyksiä huomioivaa rakentavaa vuorovaikutustapaa. Koulujen ja kuntien perusopetuksen johtoryhmille toteutetaan systeemiseen kehittämiseen perustuva johtoryhmävalmennus. Opettajille järjestetään koulutusohjelma vahvuuksiin perustuvaan oppimiseen ja positiivisen CV:n käyttöön. Lisäksi opettajille ja monialaisille työryhmille järjestetään kaksi kehittämiskokonaisuutta, joissa osallistujat kehittävät oppimisen ratkaisuja ja hyvinvointia vahvistavia käytäntöjä osallistavien kehittämismenetelmien avulla.

Hankkeessa on aloitettu palvelumuotoiluun perustuva projekti Vanhempainliiton kanssa vanhempien opetukseen ja koulunkäyntiin liittyvien tarpeiden ja toiveiden kartoittamiseksi Uudellamaalla. Alustavien tulosten mukaan vanhemmat ovat lähtökohtaisesti tyytyväisiä lapsensa opetukseen. Vanhempien kehittämistoiveet nousevat enemmän koulunkäynnin ja perheen arjen yhteensovittamiseen liittyvistä kysymyksistä. He nostavat esiin mm. toivomuksen lasten harrastusmahdollisuuksien lisäämisestä koulujen yhteydessä. Vanhemmat arvostavat toistensa tuntemista ja he ovat motivoituneita pohtimaan uudenlaisia omaa kasvatustehtävää tukevia keskinäisiä työtapoja. Tukea tarvitsevien lasten vanhemmat nostavat muita vanhempia enemmän esiin kokemuksia palveluiden kehittämistarpeista ja vanhempien aidompien vaikutusmahdollisuuksien lisäämisestä.  

Hankkeeseen osallistuu 16 kuntaa: Hanko, Hyvinkää, Inkoo, Järvenpää, Karkkila, Kerava, Kirkkonummi, Lohja, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Raasepori, Sipoo, Siuntio, Tuusula ja Vihti. Tuusula koordinoi hanketta yhdessä Lohjan kanssa. Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Helsingin yliopisto, Vanhempainliitto, Synesis Oy, PositiivinenCV Oy ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto. 

 

#Uuttakoulua -hankkeen löytää

Facebook @Uuttakoulua

Twitter @Uuttakoulua

Instagram @uuttakoulua

Verkkosivutwww.uuttakoulua.fi

 

 

Lisätietoja

 

Minna Lumme

Projektipäällikkö

040 314 3424

Etunimi.sukunimi@tuusula.fi

 

Kai Alhanen Synesisoy

Kuvassa kouluttaja Kai Alhanen Synesis Oy. Kuva Joel Saulio.

Takaisin