Koulujen kehittämistyö on käynnistynyt #Uuttakoulua -hankkeessa

27.09.2019

Koulujen kehittämistyö on käynnistynyt. Lähes 50 koulua on aloittanut kehittämistyönsä #Uuttakoulua -hankkeessa. Koulut osallistuvat hankkeessa järjestettävään johtoryhmävalmennukseen, vahvuuspedagogiseen koulutukseen, oppimisen ja toimintakulttuurin kehittämisohjelmaan ja hyvinvointia ja monialaista yhteistyötä kehittävään ohjelmaan. Parhaillaan on meneillään hankkeen kaikissa kunnissa ja kaikissa kouluissa toteutettava Helsingin yliopiston tutkimus, jossa tutkitaan perusopetuksen koulujen johtamisen muotoja ja hankkeen 16 koulussa ja kunnassa toteutettavan johtoryhmävalmennuksen vaikuttavuutta. Tutkimukseen osallistuvat sekä rehtorit että opettajat. 

 

Kehitetään vanhempien kanssa. Ennen koulun alkua #Uuttakoulua ja Vanhempainliitto aloittivat yhteisen palvelumuotoiluprojektin vanhempien osallistamiseksi hankkeessa. Hankekunnissa asuvia vanhempia on haastateltu kodin ja koulun välisen yhteistyön kehittämiseen liittyvissä kysymyksissä. Haastatteluihin osallistui sekä suomen- että ruotsinkielisiä vanhempia. Myös monikulttuurisia perheitä ja tukea tarvitsevien lasten vanhempia on haastateltu. Alustavien tulosten mukaan vanhemmat ovat lähtökohtaisesti tyytyväisiä opetukseen Uudellamaalla. Vanhemmat haluaisivat kuitenkin osallistua koulun kehittämistyöhön. He toivoisivat, että vanhempainiltojen sisältöjä ja toimintatapoja voitaisiin uudistaa ja että vanhempien keskinäiselle tutustumiselle ja vuorovaikutukselle jäisi tilaa. Lisäksi he toivovat perheiden huomioimista koulun aikataulujen suunnittelussa ja mielekkään toiminnan ja harrastusmahdollisuuksien lisäämistä koulujen yhteydessä.

 

Vahvuudet oppimisen lähtökohtana. Vahvuuksien kautta oppiminen –koulutuskokonaisuuteen osallistuu 50 opettajaa. Koulutuksen tavoitteena on tukea myönteistä vahvuuksiin perustuvaa lähestymistapaa oppimisessa, sillä hyvinvointi on keskeinen lähtökohta oppimiselle. Positiivisella vuorovaikutuksella ja kohtaamisella saavutetaan oppimisen mahdollistava ilmapiiri. Koulutuskokonaisuus sisältää kaksi lähijaksoa, webinaarin ja koulukohtaisten kehittämistehtävien ohjauksen. Lisäksi koulutukseen osallistuvien ryhmien toimintaa tutkitaan hankkeessa.

 

Kehittämisen uudet työtavat. Syyskuun lopulla käynnistyi hankkeen Oppimisen ja arjen toimintakulttuurin kehittämiskokonaisuus, johon osallistuu 60 opettajaa ja rehtoria. Kokonaisuus alkoi muotoiluleireillä. Kehittämistiimit perehtyivät muotoilun erilaisiin mahdollisuuksiin opetuksen, oppimisympäristöjen ja toimintakulttuurin kehittämisessä. Kehittämistehtävissä työstetään yhteisön kohtaamista, lasten demokratiaa, oppikyliä sekä lasten, vanhempien ja koulun välistä uutta yhteyttä. Lisäksi niissä kehitetään alkuluokkatoimintaa, yhteisopettajuuden erilaisia toteutustapoja sekä uusien oppimisympäristöjen käyttöönottoa. Kaikille osallistujille yhteistä on osallistavien kehittämiskäytäntöjen vahvistaminen omissa yhteisöissään. 

 

Alueelliset osaamislabrat. Hankkeeseen osallistuvien koulujen kehittämistehtäviä esitellään marraskuussa järjestettävissä osaamislabroissa. Osaamislabrat järjestetään alueellisesti 21.11. Itäinen Uusimaa, 26.11. Läntinen Uusimaa ja 28.11. Keskinen Uusimaa. Tilaisuudet ovat avoimia niin ammattilaisille kuin vanhemmillekin. Merkitse päivämäärä kalenteriin ja tule mukaan oppimaan sekä saamaan virikkeitä omaan kehittämistyöhön!

 

#Uuttakoulua -konferenssi. Hankkeen seuraava yhteinen tapahtuma on alueen sivistystoimen johdolle, rehtoreille, asiantuntijoille ja opetusalan vaikuttajille suunnattu #Uuttakoulua -konferenssi 12.11.2019 Järvenpää-talossa Sibelius -salissa kello 9.00 – 16.00. Samana iltana vietetään Maailman suurinta vanhempainiltaa. Merkitse myös nämä tapahtumat kalenteriisi. 

 

Aurinkoista syksyä kaikille!

 

Lisätietoja 

 

Minna Lumme
Projektipäällikkö
040 3143424
etunimi.sukunimi@tuusula.fi

 

Heidi Zopf
Projektikoordinaattori
040 3143425
etunimi.sukunimi@tuusula.fi 

www.uuttakoulua.fi

Takaisin